Nuorisokoti Kallio
Nuorisokoti Kallio Karkkila sijaitsee Karkkilassa idyllisessä maalaismaisemassa keskustan palveluiden kuitenkin ollessa lähellä. Kallio on kodikas kolmekerroksinen omakotitalo isolla tontilla metsän reunassa, luonnon läheisyydessä. Karkkilan keskustaan matkaa noin 4,5 km. Karkkila sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Nuorisokoti Kallio Karkkila on yksityinen 7-paikkainen lastensuojelun erityisyksikkö 10-17-vuotiaille nuorille. Erityisyksikkömme on suuntautunut psyykkisesti sekä päihteillä oirehtivien lasten ja nuorten hoitoon ja kuntouttamiseen.
Psykiatrian osaaminen ja kuntouttava päihdetyö ovat keskeinen osa toimintaamme. Lasten hyvinvointi ja turvallisuus on toiminnan lähtökohtana.
Kallioon nuori voi tulla kiireellisen sijoituksen kautta, avohuollon tukitoimena sijoitettuna tai huostaanotettuna.
Kallion kuntouttava toiminta vastaa erityisesti pitempikestoiseen kuntouttavan mielenterveys- ja päihdetyön tarpeeseen. Jos nuori on oirehtinut päihteillä, päihteidenkäytön lopettamisprosessi on hyvä olla jo aluillaan, eikä päihdeongelma enää akuutti.
Parhaisiin tuloksiin päästään, kun nuorella itsellään on syntynyt jo orastava motivaatio muutoksen aikaansaamiseen ja oman elämän haltuun ottamiseen.
Hoidon ja kuntoutuksen viitekehyksenä toimii lastensuojelun terapeuttinen laitoskasvatuksen malli. Terapeuttisen orientaation pääperiaatteita ovat sosiaalipedagoginen ja kasvatuksellinen lähestymistapa, yhteisen arjen jakaminen, turvallisuus, tuen integroiminen tiiviisti arkeen sekä voimaantumiseen ja muutokseen suuntautuminen. Toteutamme myös voimavaralähtöistä, ratkaisukeskeistä ja yksilölliset tarpeet huomioivaa sijoituksen aikaista perhetyötä.
Nuorisokoti Kallion toiminta perustuu perhe- ja verkostokeskeiseen työskentelyyn, jota teemme yhdessä mm. sosiaali- ja koulutoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kanssa. Moniammatillinen työyhteisö, kodinomainen ja turvallinen kasvuympäristö sekä eläinavusteisuuden hyödyntäminen osana hoitoa ja kasvatusta tukee nuoren kasvua ja kehitystä kohti aikuisuutta.
Autamme nuorta saamaan vahvan otteen omasta elämänhallinnasta ja asetamme nuoren kanssa tavoitteita tulevalle elämälle. Onnistumisen elämyksien kautta haluamme vahvistaa nuoren minäkäsitystä, itsetuntoa ja elämänmyönteisyyttä.
Kallio Karkkilan monialainen tiimi koostuu eri sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatusalan ammattilaisista.
Koulutustaustaamme: yksikön johtaja/sosionomi AMK, vastaava ohjaaja/sosionomi AMK, sairaanhoitaja AMK, sosionomi AMK, toimintaterapeutti AMK, yhteisöpedagogi AMK sekä lähihoitaja/mielenterveys ja päihdetyö.