Tammitupa

JST Solum on laajentanut toimintaansa Tampereelle Lamminpäähän. Olemme avanneet Tammituvan yksikön heinäkuun alussa 2019. Tammitupa tarjoaa palveluasumista asiakkaille, joilla on avun, tuen ja ohjauksen tarvetta arjen asioissa. Henkilökunta on läsnä arkipäivisin ja viikonloppuisin klo 7 - 20. Toiminta yksiköissämme on asiakkaan yksilöllistä tukemista ja asiakkaan kannustamista kohti hänen omia tavoitteitaan. Työntekijöiltä saa tukea ja ohjausta arjen asioihin sekä keskusteluapua aina tarvittaessa. Yhteisöllisyys on meille yhdessä tekemistä, toisen tukemista, vertaistukea sekä toisen huomioon ottamista. Pyrimme löytämään jokaiselle asiakkaallemme mielekästä tekemistä myös aktiivisen ja ulospäin suuntaavan palveluohjauksen kautta. Aktiivinen toimijuus mielenterveys- ja päihdetoimijoiden verkostossa auttaa meitä ohjaamaan asiakkaitamme tarpeenmukaisten palveluiden piiriin. Pyrimme myös tulevaisuudessa aktiiviseen sekä monipuoliseen oppilaitosyhteistyhön; näin pysymme ajan hermoilla mielenterveys- ja päihdetyön saralla. Eläinavusteinen työ ja Green Care -ideologia on meille tärkeä menetelmä kuntouttavassa hoitotyössä. Koemme ympäristöasiat tärkeänä sekä asiakkaiden että työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta. Ympäristön huomioimisen myötä haluamme kantaa yhteiskunnallista vastuuta myös ympäristöasioista. Toiminta Tammituvassa on aktiivista ja elämänmakuista: eletään, nähdään ja koetaan.

Yksikössä on mahdollista toteuttaa yksilöllisenä vaihtoehtona päiväkäyntejä silloin, kun asuminen asumisyksikössä ei ole asiakkaan kokonaistilanteen huomioiden tarkoituksenmukaista tai toivottua. Käynnit sisältävät asiakkaan psyykkisen hyvinvoinnin yksilöllisen tuen, vähintään yhden lämpimän ruokailun sekä valinnan mukaan aamu- tai iltapalan yksikössä ja yhteisön toimintaan osallistumista. Käyntien määrä, sisältö ja tavoitteet sovitaan yksilöllisesti ja suunnitelmallisesti. Käynnin pituus on noin viisi tuntia.

  • Äyräpäänkatu 10
  • 33340 Tampere